PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN JA TILAPÄISTEN HOITOTILOJEN KÄYTTÖÖN SAAMINEN

Esitän, että Toivakan kunta ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin

-          päiväkodin laajentamiseksi ja

-          tilapäisten hoitotilojen käyttöön saamiseksi.

Päivähoitoa on vaivannut jo yli vuoden ajan hoitotilojen ylikuormitus ja kasvuvaran puuttuminen. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tukien kuntalisät, ylikunnallinen päivähoito sekä varikon päivähoitoryhmän perustaminen ovat vähentäneet tilojen ruuhkaa, mutta ei riittävästi ja pysyvästi. Lisäksi varikon päiväkotiryhmän käyttö ei ole perheiden kannalta tarkoituksenmukaista ja tiloissa ei voi hoitaa talvella tarvittavaa määrää lapsia sisäilmaongelmien takia.

Päivähoitoikäisten määrä jatkaa kasvuaan vähintään nykyisellä vauhdilla. Myös eskari-ikäiset tarvitsevat ensi syksystä alkaen pysyvästi kaksi tilaa Kirkonkylällä. Siksi päiväkotia on laajennettava tiloilla ainakin eskariryhmälle, kahdelle päiväkotiryhmälle, pienryhmille ja avoimelle päiväkodille. Tiloihin on jäätävä kasvuvaraa. Laajennus on saatava valmiiksi jo ensi vuoden loppuun mennessä. Hanke maksaa noin miljoona euroa.

Tilapäisten hoitotilojen käyttöön saaminen on välttämätöntä siihen asti kunnes päiväkotilaajennus valmistuu. Tilapäiset hoitotilat Kirkonkylältä on saatavissa käyttöön joko vuokraamalla tai jos tämä ei onnistu ostamalla toimintaan soveltuva huoneisto tai kiinteistö. Ns. Sonera-talon korjaaminen ei ole tarkoituksenmukaista ja taloudellisestikaan järkevää.

Toivakan kunnan on toimittava strategioidensa mukaisesti ja huolehdittava lapsiperheiden palvelujen jatkuvasta toiminnasta.

Toivakassa    23. 10.2008

Juha Juusela

Aloitteen allekirjoitti myös Arto Marttinen